Nyt meillä sitten alkoi valinnainen kukkasidonta jossa tutustutaan kukkasidonnan eri alueisiin, syvennytään väriopissa ja opitaan paljon uutta.
 

Ensin opetellaan surukimppuja.. ensinäkemykseltä työ kuulostaa ja näyttää vaikealta..
Noh kun sitomaan lähdettiin niin oltiin aivan peuklo keskellä kämmentä ja mietittiin että mitäs nyt.
No pikku ohjauksella niin kyllä kimppu lähti sitten muodostumaan kun ei ajatellut liikaa mitä teki vaan antoi vaan mennä ja laittoi tarpeeksi vihreitä ettei kukat pyöri kädessä.
Sain ensimmäisen päivän aikana aikaiseksi yhden surukimpun...:)
Kuvaa ei nyt saatavilla:(
Sitten tehtiin surulaitteita joka oli jo hallussa edellisesltä kerralta syksyltä..

Noh sitten seuraavana tulikin sitten muoto sidonta, elikkäs kukkia vaan sidotaan muotoon, esim pallo,sydän tms ja kukat ovat tiiviisti vierivieressä/muodossa.
Ensin tehtiin asetelmia.. ajatus tuntui kivalta koska olin nähnyt floristiikan lehdessä kivan kuvan ja halusin lähtee toteuttamaan kyseistä työtä mutta omalla tavalla. Noh lopputulos onkin sitten vähän eri kun odotin...
Kuvia työstä myöhemmin.


Seuraavana alettiin oepttelemaan dekoratiivista sidontaa (elikkäs koristeellinen kimppu/asetelma).
Teimme siis morsiuskimppuja jotka oliat dekoratiivisia.
Morsiuskimpun teko vähän alkuun jännitti vaikka sehän on tavallaan vaan normaali asetelma joka näyttää kimpulta, muttakun se on morsiuskimppu niin tietenkin se tuntuu jännältä.
Ensimmäiseen kimppuuni en ole kovin tyytyväinen koska työstin koko ajna vain toista puolta enka katsonut ollenkaan kokonaisuutta niin kimpusta tuli sitten vähän toispuoleinen
Ei kuvaa saatavilla:(
Sitten lähdettiin tekemään vieheitä.
Ensin se vieheen teko tuntui samallailla jännältä kuin kimppukin mutta kyllä sekin sitten lähti sujumaan kun muutaman kerran teki.
Vieheitä oli kiva tehdä kun se on sellasta pikku näpräämistä josta tykään tosi paljon(:
Sittempä tehtiin muotosidonnallinen morsiuskimppu, joka ei myöskään onnistunut yhtään koska en pystynyt oikein siinä muodossa ja kimpusta tuli sekava. käytin liikaa eri materiaaleja..
Kimpusta ei ole kuvaa saatavilla mutta vieheistä tulee kuvaa myöhemmin(:

Sittempä tämän viikon perjantaina olin pois koulusta, wanhojen tanssien takia!(:
wanhoihini tein itselleni käsikorun viehetekniikalla.
Kuva myöhemmin.

Seuraavalla viikolla oli vuorossa formal-linearinen kimppu. En ollut ollenkaan koulussa kun formal-linearisia kimppuja tehtiin.. Seuraavana tulikin seppeleen päällystys. Tällöin olin tahkolla laskettelemassa.

Seuraavalla (ja viimeisellä lähiviikolla) meillä oli kukkasidonnan näyttely.
Olin innoissani näyttelystä sillä oli periaatteessa vapaat kädet mitä sai tehdä. Oli vain annettu toimeksianto että täytyy tehdä istutus, asetelma ja kimppu. Muuten kaikki oli omavalintaista, ja sai tehdä lisätyön jos siihen oli aikaa.
Myös oma loossi piti somistaa.

Aloitin heti maanantaina tekemään asetelmaa. Asetelmasta tuli mielestäni kaunis ja sitä kehuttiinkin paljon ja todella moni olisi juuri sen halunnut ostaa.
Kuva asetelmasta myöhemmin:)
Seuraavana lähdin tekemään asetelmaa. Päätin etten halua tehdä samaa asetelmaa kun tein muotosidonnan tunnilla sillä se oli tays katastrofi tehdä sitä ja halusin kokeilla jotai muuta joten päädyin sitten tälläiseen vaihtoehtoon
Kuva myöhemmin
Asetelma on paraleelinen. Hain työssä rauhallisuutta ja selkeyttä.
Olin tyytyvainen työhön vaikka olisin voinut tehdä aivan erilaisen ja enemmän ammattitaitoani kuvaavan työn.
Seuraavana lähdimme kokoamaan ja somistamaan loosseja.
En somistanut loossiani viellä koska ajattelin että hyvin kerkeän sen 2tunnin aikana tekemään torstai aamuna.
Keskiviikkona aloinkin aamusta tekemään asetelman valmiiksi ja iltapäivällä aloin sitomaan kimppua.
En ollut oikein kimppua juurikaan suunnitellut joten otin vain kukkia ja lähdin sitomaan, noh kimppu sitten syntyi ja siitä tuli iso ja upea.
Olin todella yllättynyt ja ylpeä itsestäni sillä en ollenkaan tiennyt että pystyisin sellaiseen suoritukseen. Sain kimpusta myös todella hyvää palutetta.
Kuvia kimpusta ja näyttelystä myöhemmin!:)

Näyttelypäivänä aamulla somistin loossini ja laitoin työni esille, olin juuri ja juuri ajoissa valmis.
Näyttelyn alettua sain paljon hyvää kommenttia kaniista somistuksesta ja kauniista töistä.
Sain kaikki työni myytyä ja myin myös somistuksessa olleet perhoskämmekät.! ylpeä!

Näiden eväiden avulla sitten lähdettiinkin 4viikon työssäoppiin!:)